Elämäntapana partio

 

”Partio on elämä.”

Tämän toteamuksen olen päästänyt suustani hyvin monta kertaa viimeisen vuoden aikana. Tänäkin syksynä olen koulunalun jälkeen ollut ihan joka viikonloppu tekemässä partiota. Välillä johtajiston kokouksissa, joskus kisaamassa johtajan roolissa tai kavereiden kanssa, välillä itse järjestämässä kisaa tai ihan vaan ottamassa rennosti kaveriporukalla. Osa näistä on ollut mieluisaa tekemistä ja osa stressaavaa pakkopullaa. Viikonloppumenojen lisäksi johdan ViPessä viikoittain Tamengi – vartiota ja näen partiokavereitani. Partio vie järkyttävän määrän aikaani, kun vielä ottaa huomioon kuolemanväsyneet maanantait partioviikonloppujen jälkeen.

Kun istun huoneessani edessäni vieläkin vajaa toimintasuunnitelma, retken ohjelma puoliksi suuniteltuna, läjä joulukalentereita ja kalenteri pullollaan partiotapahtumia, sekä kuukauden ViPelle tilittämistä odottanut kuitti, väkisin mieleeni hiipii ajatus. ”Mitä jos vain lopettaisin partion? Samalla loppuisi stressi ja ylenpalttinen kiire ja väsymys. Enhän saa edes vartion johtamisesta palkkaa, joten miksi teen sitä?”

Kuitenkin on harhaluulo, ettei partiosta tehdyistä hommista saisi palkkaa. Partio vain maksaa itsensä vähän eri tavalla takaisin. Partio loppujen lopuksi antaa enemmän kuin ottaa. Rahaa parempi palkka voi olla esimerkiksi kiitos lippukunnanjohtajalta tai hymyilevä vartiolainen, joka toteaa, että oli kiva kokous. Silloin tajuaa, että on onnistunut, ehkä jopa ylittänyt itsensä. On mahtava tunne istua kaikista tärkeimpien kavereiden kanssa nuotion äärellä. Sitä en vaihtaisi mihinkään. Silti sitä ei aina muista arvostaa. Nämä ovat partion palkka työstä, jota sen eteen on tehty.

Jos nyt tosissaan kuvitellaan, että jättäisin partion pois elämästäni, mitä edes jäisi jäljelle? Sosiaalinenkin elämäni on lähes kokonaan partiossa, ja kavereita partion ulkopuolelta tulee nähtyä yhä harvemmin, koska ei ole mitään syytä nähdä heitä. Ilman partiota, ei olisi tekemistä viikonloppuisin, eikä mahtavia kokemuksia odotettavana. Ilman partiota, minulla ei olisi elämää, sillä kuten sanottu, partio on elämä.

Kira Mäkinen

kuva: Kaisa Koivisto

Advertisement

Kuka lähtis kisaamaan?

ViPeläisiä oli kisaamassa Espoon punaisessa -SaunaPunkussa 17.-18.9. ja mitaleja napattiin jälleen ansiokkaasti. ”Öö mikä se nyt olikaan” voitti keltaisen sarjan, Eetu kisasi OMSlaisten kanssa ja he voittivat punaisen sarjan. Kultaisen sarjan kolmannelle sijalle pääsi Kaura GO. Tässä postauksessa vähän tunnelmia SaunaPunkusta ja muutenkin kisaamisesta.

Kultaisessa sarjassa kisasi nuori ViPen edustaja! kuva: Julius Kuula

Tässä ajatuksia kisaamisesta ja SaunaPunkusta Jannikalta ”Öö mikä se nyt olikaan”-vartiosta. Jannika on kisannut monissa isommissakin kisoissa ja miltei joka kerta mitalisija on ollut taattu.

Millainen kisa oli ja mikä oli paras rasti? ”Oli mukava kisa, hyvän pitunen ja ihan kivoja tehtäviä. Järjestelyt oli ihan hyvät eikä tarvinnut suurimmalla osalla rasteista jonotella. Löylynheittorasti, missä siis piti heittää vettä peltipurkkeihin oli hauska ja kisan teemaan sopiva.”

Mikä kisaamisessa viehättää? ”Kisoissa saa testata omia taitoja ja samalla oppia uusia. Joskus saattaa pitkän  kävelyn ja lyhyiden yöunien jälkeen tuntua ikävältä mutta sitten jälkeen päin ajateltuna on ollu hauskaa.”

Jannika kätevyys-rastilla, kuva: Tuuli Paananen

Miltä palkintosija tuntuu, vai onko se jo tässä vaiheessa ihan vakituinen juttu? Mikä on salaisuus hyvään kisamenestykseen? ”Voittaminen tuntuu vieläkin ihan yhtä siistiltä kuin ekallakin kerralla. Kisoihi kantsii lähtee hyvällä mielellä eikä tarvii välttämättä olla edes mikään ”pakko voittaa” -fiilis vaan ihan rennostikin voi mennä. Eräpartiossa opituista taidoista on selkeesti hyötyä kisoissa ja pelkällä hyvällä fiilikselläkin voi päästä pitkälle.”

Voittajana onkin helppo hymyillä. Jannika ja Sara vastaanottivat palkintoja 29.9.2016

Jannika ja Sara vasemmassa reunassa, kuva: Tuuli Paananen