Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2017

Tapaus rahankeräykseen liittyen on selvitetty

Hei!
Alkuviikosta ilmoitimme, että lippukunnan nimissä on kerätty rahaa. Tapaus on nyt saatu selvitettyä. Kuten jo aiemmin kerroimme emme itse ole olleet rahankeräyksen takana. Aktiivisten asukkaiden ja vanhempien avulla tekijät löytyivät nopeasti. He katuvat tekoaan ja pahoittelevat siitä aiheutunutta haittaa ja mielipahaa.
Rahat on luvattu lahjoittaa partiotoimintaan, kuten alunperin oli luvattukin. Olemme kiitollisia kaikista lahjoituksista. Muistutamme että lippukuntamme toimii vapaaehtoisvoimin ja  arvostaa kaikkea saamaansa tukea. Lippukunnan järjestämistä keräyksissä on kuitenkin aina mukana jotain virallista materiaalia ja tieto keräyksistä löytyy nettisivuiltamme.
Helpoin tapa tukea toimintaamme on osallistua viherlaaksopäivän varainkeruu tempauksiin tai ostaa partiolaisten adventtikalenteri, josta kaikki tuotot menevät partiotoiminnan tukemiseen sekä alueellisesti että keskusjärjestön kautta.
Mikäli asiasta on kysyttävää tai se on jäänyt vaivaamaan lippukunnanjohtaja Kaisa Koivisto kysymyksiin: kaisa.koivisto@outlook.com.