Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2021

Partiolaisten adventtikalenterien myyminen alkaa 15.10.

Partiolaisten adventtikalenterien myyminen alkaa 15.10. Kalenterit jaetaan myyjille viikoilla 41-43 kokouksissa. Voit tiedustella tarkemmasta ajankohdasta omalta ryhmänjohtajaltasi. Myynnistä saadut rahat tilitetään oman ryhmän johtajan ohjeiden mukaan. Myymättömät kalenterit pitää palauttaa viimeistään 5.12, eli viikolla 48 omalle ryhmän johtajalle. 

Tänä vuonna Viherlaakson Peurojen tavoitteena on myydä 700 kalenteria. Tämä tarkoittaa noin 7,6 kalenteria per myyjä. Lisäksi jokaisella ryhmällä on tavoitteena myydä 5 kalenteria per ryhmän jäsen, mikäli tämän tavoitteen onnistuu tuplaamaan ryhmänä, saa ryhmä extrapalkinnon. Tänäkin vuonna ahkerat myyjät saavat tonttumerkit totutusti: 

Tonttumerkin saa 12 myydystä kalenterista, hopeisen tonttumerkin 50 kalenterista ja kultaisen tonttumerkin 100 myydystä kalenterista.

Palkitsemme myös lippukunnassamme eniten kalentereita myyneen myyjän sekä ryhmän. Viime vuoden myyjien kesken ennätys oli 50 kalenteria.

Auta meitä onnistumaan adventtikalenterimyynnissä

Adventtikalenterikampanja on yksi partion merkittävimmistä varainhankinnan muodoista. Kalenteri maksaa tänä vuonna 10 euroa ja siitä jää lippukunnalle 4,50 euroa. Kalenterin ostaja tukee siis suoraan paikallista lapsi- ja nuorisotyötä. Kerätyillä tuotoilla mahdollistetaan edullinen harrastaminen, hankitaan lippukunnille varusteita ja kunnostetaan partiokoloja, -kämppiä ja -veneitä. 

Tarvitsemme tänäkin vuonna huoltajien apua kalenterimyynnissä: perinteisen myynnin lisäksi, myyntiä kannattaa kohdentaa omalle lähipiirille – mummeille, kummeille, perhetutuille, naapureille ja huoltajien työkavereille. Kalenterin myyminen puhelimitse tutulle ihmiselle on lapselle hyvää harjoitusta puhelimen käyttöön ja myyntitilanteiden harjoittelua. Auta lasta tarvittaessa kalentereiden turvallisessa toimittamisessa ostajille.

VINKIT HUOLTAJILLE ADVENTTIKALENTERIMYYNNIN TUKEMISEEN:

  • Ota lapsestasi kuva adventtikalenterin kanssa, partiohuivi kaulassa. Lähettäkää kuva esimerkiksi WhatsAppilla sukulaisille.
  • Kerro omissa sosiaalisen median kanavissasi, että lapsesi myy kalentereita. Kerro lapsen kalenterimyyntitavoitteesta, kerro mihin myyntituotot käytetään ja miten kalenterin saa teidän perheeltä ostettua.
  • Laittakaa oman taloyhtiönne ilmoitustaululle myynti-ilmoitus, jossa kerrotte mistä ja miten kalenterin voi ostaa. 
  • Tulosta työpaikan kahvipöydälle myyntitilauslista tai jaa valmis adventtikalenterimainoskuva työpaikan sisäisellä sähköisellä keskustelukanavalla.
  • Raha vaihtaa kätevästi omistajaa vanhemman MobilePaylla tai tilisiirtona. Voitte sopia ostajan kanssa kalenterin toimittamisesta vaikka postilaatikkoon.

Käy vilkaisemassa myyntiohjeita ja matereiaaleja: Adventtikalenterit

– Ona, Joulukampanjapäälikkö

Adventtikalenterien myynti alkaa 15.10.

Partiolaisten adventtikalenterien myyminen alkaa 15.10. Kalenterit jaetaan myyjille viikoilla 41-43 kokouksissa. Voit tiedustella tarkemmasta ajankohdasta omalta ryhmänjohtajaltasi. Myynnistä saadut rahat tilitetään oman ryhmän johtajan ohjeiden mukaan. Myymättömät kalenterit pitää palauttaa viimeistään 5.12, eli viikolla 48 omalle ryhmän johtajalle. 

Tänä vuonna viherlaakson peurojen tavoitteena on myydä 700 kalenteria. Tämä tarkoittaa noin 7,6 kalenteria per myyjä. Lisäksi jokaisella ryhmällä on tavoitteena myydä 5 kalenteria per ryhmän jäsen, mikäli tämän tavoitteen onnistuu tuplaamaan ryhmänä, saa ryhmä extra palkinnon. Tänäkin vuonna ahkerat myyjät saavat tonttumerkit totutusti: 

Tonttumerkin saa 12 myydystä kalenterista, hopeisen tonttumerkin 50 kalenterista ja kultaisen tonttumerkin 100 myydystä kalenterista.

Palkitsemme myös lippukunnassamme eniten kalentereita myyneen myyjän sekä ryhmän. Viime vuoden myyjien kesken ennätys oli 50 kalenteria.

Auta meitä onnistumaan adventtikalenterimyynnissä

Adventtikalenterikampanja on yksi partion merkittävimmistä varainhankinnan muodoista. Kalenteri maksaa tänä vuonna 10 euroa ja siitä jää lippukunnalle 4,50 euroa. Kalenterin ostaja tukee siis suoraan paikallista lapsi- ja nuorisotyötä. Kerätyillä tuotoilla mahdollistetaan edullinen harrastaminen, hankitaan lippukunnille varusteita ja kunnostetaan partiokoloja, -kämppiä ja -veneitä. 

Tarvitsemme tänäkin vuonna huoltajien apua kalenterimyynnissä: perinteisen myynnin lisäksi, myyntiä kannattaa kohdentaa omalle lähipiirille – mummeille, kummeille, perhetutuille, naapureille ja huoltajien työkavereille. Kalenterin myyminen puhelimitse tutulle ihmiselle on lapselle hyvää harjoitusta puhelimen käyttöön ja myyntitilanteiden harjoittelua. Auta lasta tarvittaessa kalentereiden turvallisessa toimittamisessa ostajille.

VINKIT HUOLTAJILLE ADVENTTIKALENTERIMYYNNIN TUKEMISEEN:

  • Ota lapsestasi kuva adventtikalenterin kanssa, partiohuivi kaulassa. Lähettäkää kuva esimerkiksi WhatsAppilla sukulaisille.
  • Kerro omissa sosiaalisen median kanavissasi, että lapsesi myy kalentereita. Kerro lapsen kalenterimyyntitavoitteesta, kerro mihin myyntituotot käytetään ja miten kalenterin saa teidän perheeltä ostettua.
  • Laittakaa oman taloyhtiönne ilmoitustaululle myynti-ilmoitus, jossa kerrotte mistä ja miten kalenterin voi ostaa. 
  • Tulosta työpaikan kahvipöydälle myyntitilauslista tai jaa valmis adventtikalenterimainoskuva työpaikan sisäisellä sähköisellä keskustelukanavalla.
  • Raha vaihtaa kätevästi omistajaa vanhemman MobilePaylla tai tilisiirtona. Voitte sopia ostajan kanssa kalenterin toimittamisesta vaikka postilaatikkoon.

Käy vilkaisemassa myyntiohjeita ja matereiaaleja: Adventtikalenterit

– Ona, Joulukampanja päälikkö